Kuulumisia
LÄHETYSTYÖSTÄ
Tialan perheen kuulumisia
30.9. 2023 syyskuun lopun kuulumisia videolla ja pdf muodossa(ilman kuvia)
24.9.2023 Syyskuun uutisvideo katsottavissa täältä
6.8.2023 Elokuun uutisvideo täällä
29.6.2023 Videotervehdys Dar es Salaamista
Olemme mukana kannatusrenkaassa
Kesäkuussa 2023 seurakuntamme teki päätöksen lähteä mukaan Tialan perheen kannatusrenkaaseen heidän valmistautuessaan lähetystyöhön Tansaniaan. Perheeseen kuuluvat Jouni ja Anne, Oona ja Olivia Tiala.
Kannatusrenkaassa on mukana useita helluntaiseurakuntia, mutta Siilinjärven Helluntaiseurakunta (COTI) kantaa työnantajavastuun. Lähtöjuhlaa vietettiiin Siilinjärvellä 18.6.2023.
Muistolauseeksi heiltä: "Sitten vielä, veljet, rukoilkaa meidän edestämme, että Herran sana nopeasti leviäisi ja tulisi kirkastetuksi muuallakin niinkuin teidän keskuudessanne."
Esittelyssä Tialat

Perheeseemme kuuluu Jouni ja Anne, sekä Oona (14 v) ja Olivia (10 v). Olemme kaikki saaneet seurata Jeesusta lapsesta asti. Kotiseurakunnassamme Kokkolassa me vanhemmat olemme oppineet palvelemaan erilaisissa tehtävissä. Pyhäkoulutyö, lastenleirit ja lastentapahtumat ovat olleet meille tärkeitä työmuotoja jo vuosien ajan. Lisäksi Jouni palvelee vanhimmistossa ja Anne diakonina.
Olemme kantaneet lähetyskutsua jo vuosia. Vuonna 2019 halusimme ottaa askelia kutsussamme, joten kävimme lähetys-kurssin ja opiskelimme teologiaa. Haluamme elää todeksi Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä ja olla mukana tekemässä hänelle opetuslapsia kaikista kansoista.
Työnäky
Lapsi- ja nuorisotyö Tansaniassa
Näkymme on tukea paikallisen kumppanin (FPCT) seurakuntia saavuttamaan Tansanian lapset ja nuoret Jeesukselle. Tavoitteena on voimaannuttaa kumppaniseurakuntia lasten ja nuorten evankelioinnissa ja opetuslapseuttamisessa. Työn tulee olla moninkertaistavaa, ottaen huomioon tämän ajan työmenetelmät ja haasteet.
Erityisesti Dar es Salaamin suurkaupungin ja koko rannikon alueella on myös paljon saavuttamattomia kansoja, joista suuri osa on lapsia ja nuoria. Juuri nyt, valtavan nopean väestönkasvun keskellä on otollinen aika tavoittaa nämä ihmiset evankeliumilla.
Toteutamme yhdessä FIDAN IMU-strategiaa:
“Istuta, Moninkertaista, Uudista”
“Istuta, Moninkertaista, Uudista”
Yhdessä kumppanien kanssa Fida:
- Istuttaa missionaalisia seurakuntia painopisteinä saavuttamattomat kansat ja suurkaupungit
- Moninkertaistaa lähetystyötä painopisteenä saavuttamattomat kansat
- Kohdentaa toimintaa lasten ja nuorten tavoittamiseen ja valtuuttamiseen.

Tietoja Tansaniasta
- Tansanian väestön mediaani ikä on 18 vuotta
- Tansanian väestöstä noin 63 % on 0-24 vuotiaita
- Tansanian väkiluku on nyt 61,7 milj. ja vuonna 2050 arviolta 130-140 milj.
- Dar es Salaam on yksi maailman nopeimmin kasvavista kaupungeista
- Dar es Salaamin väkiluku on 6-7 miljoona ja vuonna 2050 arviolta 15 miljoonaa
- Nopea väestönkasvu aiheuttaa paljon sosiaalisia ongelmia, kuten työttömyys ja päihteet
- Enemmistö Tansanian muslimeista asuu Dar es Salaamin, rannikon ja Zanzibarin saariston alueella
- Myös Muslimien määrä kasvaa suuren syntyvyyden ja aktiivisen islamilaisen lähetystyön tuloksena
Lähetystyötä Kambodzassa
Saarnien työkausi Kambodzassa päättyi keväällä 2022
Maaliskuu 2022

Maaliskuun kuulumisia
Jälleen on vierähtänyt kuukausi ja haluamme kertoa teille mitä meillä päin on tapahtunut. Avaa video alla olevasta linkistä.
Työnkuvan suunnittelua lapsityön koordinaattorille

Olemme työskennelleet viimeaikoina paljon pastori Chanrothin kanssa. Hän toimii Kambodžan helluntailiikkeen johtokunnassa ja edustaa lapsityötä. Hän on vahvasti rukouksen kautta työtä tekevä ja usein rukoilemmekin yhdessä hänen kanssaan. Erityisesti olemme rukoilleet helluntailiikkeen lapsityö koordinaattori asiaa. Yhteinen rukouksemme on, että Jumala kutsuu juuri oikean ihmisen palvelemaan seurakuntia.
Chanroathin kanssa olemme työstäneet tuolle koordinaattorille työnkuvaa ja pohtineet kuinka työn etenemistä voidaan seurata raporttien avulla. Isossa osassa työtä tulee olemaan Jeesus ja minä kirjasarjan levittämistä seurakuntien käyttöön.
Saarna- ja opetustyö

Lauri on edeelleen kiertänyt seurakunnissa saarnaamassa ja opettamassa. Saarnojen valmistelu on ajoittain haastavaa, kun tuntuu, että aina on vastassa uusia khmerin kielen sanoja ja osa niistä on myös vaikeita lausua. Mutta samalla työ on palkitsevaa ja on hieno kuulla rohkaisua seurakuntalaisilta siitä, miten opetus on antanut uusia näkökulmia ja rohkaisua elämään. Alla on kuva khmerin kielesestä saarnasta.
Pitkästä aikaa vieraita




Korona on rajoittanut pitkään matkustamista ja tehnyt siitä myös huomattavasti hankalampaa. Siksipä meillä ei ole käynyt pariin vuoteen yhtään vierasta Suomesta. Mutta, maaliskuun lopulla saimme vihdoin vieraan. Fidan Kaakkois-Aasian aluekoorinaattori Jukka Tasanen tuli käymään Phnom Penhissä. Fida on aloittanut vuodenalusta uuden diakoniaohjelman Kambodžassa ja Jukka tuli katsomaan miten kirkkokumppani on saanut työtä käyntiin.
Kenttävierailun lisäksi Lauri ja Jukka tapasivat AGC johtokuntaa, jossa käytiin uuden diakoniaohjelman teologista pohjaa läpi. Mukana palaverissa oli myös Sina Urmas Suomesta internetin välityksellä. AGC johtajat arvostavat suuresti Fidaa kumppanina ja he ovat innoissain uudesta ohjelmasta ja siitä miten ohjelma tukee seurakunnan istutustyötä.